Saapuminen
Joutsentanssi järjestetään Kuhmossa, Kainuussa. Ensisijaisena tapahtumapaikkana toimii Kalevalan alue, jossa tapahtuu suurin osa festivaaliohjelmasta. Kalevala sijaitsee n. 4 km Kuhmon keskustasta, ja perille löytää esimerkiksi osoitteeseen Väinämöinen 4 (88900, Kuhmo) navigoimalla.
Kuhmoon on helpointa saapua omalla autolla, mutta myös julkisilla kulkuvälineillä pääset perille.
Junalla
Lähimmät rautatieasemat ovat Kajaanissa ja Nurmeksessa. Kajaanista tulee Kuhmoon päivittäin useita linja-autovuoroja. Info, aikataulut ja lipunmyynti sekä lisätiedot saat VR:n sivuilta tai matkatoimistoista. Linja-autoyhteydet Kuhmoon löytyvät Matkahuollon sivuilta.
Linja-autolla
Yhteyksiä kulkee Kajaanista Kuhmoon useita kertoja päivässä. Nurmeksesta Kuhmoon vain muutaman kerran viikossa. Linja-autojen aikataulut löytyvät Matkahuollon nettisivuilta.
Omalla autolla
Etelän suunnasta Kuhmoon lyhin reitti kulkee Nurmeksen kautta, kantatietä 75 pitkin. Kuhmoon pääsee myös Kajaanin kautta eli ensin valtatie 5:ttä Kajaaniin ja sieltä kantatietä 76 Kuhmoon. Oulun suunnalta lyhin reitti on Paltamon ja Kontiomäen kautta Kaitainsalmeen, ja sieltä ns. pohjoispuolentietä Kuhmoon.
Kuhmossa parkkeeraaminen onnistuu helposti ja ilmaiseksi sekä Kalevalassa aivan festivaalialueen viereen, että muissa tapahtumapaikoissa.
Majoitus ja liikkuminen
Kuhmosta löytyy useita majoitusvaihtoehtoja. Varaathan majoituksesi ajoissa. Napauttamalla majoituspaikan nimeä pääset heidän nettisivuilleen lukemaan lisätietoa.
info@juhlatakomo.fi tai 045-2709100 WhatsApp
Majoitusta lähellä löytyy myös Sotkamosta ja Vuokatista (n. 60 km ajomatkaa) sekä Kajaanista (n. 100 km).
Lipunmyynti
Joutsentanssin ulkonäytökset ovat maksuttomia.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Sähköpostitse: joutsentanssifestival@gmail.com